Lomastressiä

Kerrakin Taysissa ollaan nopeita ja pääsin jo käymään nk. Scideissä, eli psykiatrisissa haastatteluissa. Minulta kyseltiin kaikkea persoonallisuuteen ym. liittyvää (kuten kuuletko ääniä joita muut eivät kuule, hih). Parin viikon päästä sitten vielä psykologiset testit, pääsen varmaan tulkitsemaan mustetahroja. Jos sitten vihdoin ja viimein palattaisiin siihen adhd:n tutkimiseen mitä varten sinne menin. Tai sit toteavat mun olevan muuten vain päästäni vialla. Kauheeta muuten jos kävisikin niin. "Joo, sulla on skitsofrenia, suljetulle."

Mutta nyt ei stressata sitä, nyt on nimittäin LOMA! Uskomatonta, olen ollut niin kauan samassa työpaikassa, että mulla on loma. Aika hieno tunne. Tosin hirvee lomastressi kun tuntuu että päivät valuu hukkaan kun ei ole mitään tekemistä. Välillä tuntuu, että ihan sama olisi olla töissä, en mä sielläkään muuta nyt kesän aikana ole tehnyt kun roikkunut netissä ja hoitanut muutaman pakollisen homman silloin tällöin.

Ei mulla ole mikään tarve olla edes mitenkään superaktiivinen, haluan vain tuntea kesän. Haluan käydä rannalla, jätskillä, uittamassa koiria, pelaamassa minigolfia, juoruta terassilla kavereiden kanssa, ottaa aurinkoa ja lukea hömppälehtiä, ratkoa ristikoita sadepäivinä, grillata. Ääh, miksi aika valuu hukkaan? Miksi minä en saa mitään aikaiseksi? Miksi sääkin on niin tappavan tylsä, ettei edes ulkona viitsi olla? Miksi minä teen aina kaikesta näin vaikeaa?

Diagnoosia odotellessa..

Kävin tänään erikoislääkärin ja psykologin haastattelussa. Otin pyynnöstä mieheni mukaan ja aikaa oli varattu 2 tuntia. Oletin (tyhmä minä), että minut olisi haastateltu perinpohjin ja päätetty sitten pääsenkö neurologisiin tutkimuksiin. Ja paskan marjat. Samat pintapuoliset kysymykset ne kysyivät mihin olen vastannut jo lääkärille, neurologille, psykologille ja psykiatrille. Pikkuisen turhauttaa, kun samat asiat selittää aina eri ihmiselle ja mikään ei etene mihinkään. Eikä se käynti edes kestänyt kuin 45 minuuttia, joten voitte kuvitella miten paljon ne saivat minusta irti siinä ajassa.

Turhauttavaa on myös se, että kukaan ei tunnu uskovan että kyseessä on adhd, tuntuu että kaikki kysymykset kysytään vain siksi, että voitaisiin todistaa että mulla on jotain ihan muuta. Takerutaan ihmeellisiin asioihin ja aletaan vänkämään, että ihan hyvin mulla voi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vaikka tiedän ettei ole, olen psykiatrilla tehnyt testejä ja itsekin lukenut netistä asiasta ja mikään ei viittaa siihen. Mutta pääasia taitaa olla keksiä joku muu selitys mun tilanteelle, kun adhd, vaikka siinä kaikki loksahtaisikin kohdilleen.

Mulle tehdään nyt sitten kunnon psykiatriset tutkimukset. Käyn pari kertaa haastattelussa, jossa käydään läpi koko mun elämä ja sitten menen puolipäivää kestäviin psykologisiin testeihin. Ja sitten katsotaan taas eteenpäin. En vaan ymmärrä miksei ne voi laittaa mua suoraan neurologisiin tutkimuksiin ja sen jälkeen noihin muihin, jos tarvetta. Ai niin, koska eihän mulla voi olla adhd:ta..

Pennuntuoksua ja tehokkuutta

Nyt minä kyllä hehkutan vähän. Meille muutti sunnuntaina koiranpentu, pikkuinen Mörkö. Joo joo, piti ottaa pentu vasta lomalla, mutta enhän minä sille mitään mahda, jos hän on luovutusiässä jo nyt. Hyvin meillä on silti mennyt, vaikka jouduinkin jättämään kakaran heti työpäivän ajaksi yksin.

Pentu tekee kyllä minulle hyvää ja nimenomaan vaikuttaa add-oireisiin. Huomasin saman jo edellisen koiran kanssa. Normaalisti töiden jälkeen ulkoilutan koirat ja sitten lösähdän sohvalle, istun koneella, enkä jaksa tehdä yhtään mitään. Yleensä mies laittaa ruuankin, koska minä en vain saa itseäni pakotettua niin tylsään toimintaan, vaikka kuinka haluaisin olla pirteä ja energinen ja tehdä kaikkia tappavan tylsiä hommia intopiukeena.

Nyt kuitenkin pennun kanssa pitää olla jatkuvasti skarppina, se on kuin pieni lapsi, kokoajan saa olla katsomassa ettei tee pahojaan ja viihdyttää sitä ja ravata sen kanssa ulkona tunnin välein. Ja kun elämä on hektistä, saan paljon enemmän aikaiseksi. Kun tulen pissattamasta sitä, laitan sille ruuan valmiiksi, samalla tulee siivottua keittiö ja heitettyä pyykit koneeseen.

En oikein ymmärrä mistä se energia tulee. Samalla tavalla kävi, kun toimin vielä eräässä yhdistyksessä ja tuli kauheita kriisipaniikki tilanteita mitä piti setviä ja järjestää. Hoidin ne kunnialla ja täysin skarppina läpi ja siinä sivussa imuroin kämpän, pesin vessan ja siivosin hiirten terran, eikä edes tehnyt pahaa. Ja sitten kyllästyin, kun kaikki muut olivat niin ärsyttävän hitaita ja tehottomia ja mun piti jatkuvasti hidastaa tahtia, kun kaikkia asioita piti vatvoa niin kauan, vaikka itse olin keksinyt täydellisen ratkaisun aikaa päivää sitten. Turhauttavaa.

Niin, ja iltaisin nukahdan melkein heti. En pyöri tuntia sängyssä ja heiluttele jalkoja. Mies inhoaa tätä tapaa yli kaiken ja huomauttaa siitä minulle noin sata kertaa illassa. Mutta kun en mä huomaa itse, että aloitan aina uudestaan sen heilumisen muutaman sekunnin päästä.

Pitääkö minun järjestää elämäni uusiksi niin, että aina on hullu kiire, kriisi ja paniikki päällä. Silloin minä olen niin kuin muut. Paitsi tehokkaampi.