Kävin neuropsykologisissa testeissä. Oletin niiden menneen huonosti ja palautetapaamisessa olin valmistautunut kuulemaan kuinka mulla on vaikeuksia yhdessä jos toisessakin asiassa. Ne testit kun oli oikeasti kamalat ja tuntui, etten selvinnyt niistä tehtävistä yhtään. Totuus kuitenkin oli, että olen keskitasoa, joissain kohti keskitason ylikin jopa. Asiat jotka sieltä nousivat esiin, oli huolimattomuus ja hutilointi, sekä sanallisen muistin kuormittuminen, jolloin asioita menee ohi. Visuaalinen muisti on kuitenkin hyvä. Mitään neuropsykologisia poikkeavuuksia ei ilmennyt.
Ristiriitaisia tunteita herätti nuo tulokset. Ensin olin pettynyt. Eikö mussa olekaan mitään vikaa? Olen siis ihan normaali, keskinkertainen ja minulla ei pitäisi olla mitään ongelmia. Tämä on pahinta mitä voi kuulla sen jälkeen, kun on juuri havahtunut vuotta aikaisemmin tajuamaan, ettei olekaan tyhmä ja laiska, vaan kaikkeen tähän on syy. Olenko siis sittenkin tyhmä ja laiska?
No, psykologin mukaan en. Se sanoi, että tämä testi todistaa nimenomaan sen, että en ole tyhmä, mulla on vaan ongelmia motivaatiossa, mun on vaikea muistaa asioita kuuntelemalla ja lukemalla, ja mä hutiloin. Sanoi myös mun selkeästi alisuoriutuneen peruskoulussa. Mun keskiarvo oli 6,4 ja kysyin paljonko se olisi näiden tulosten perusteella pitänyt olla ja psykologi oli sitä mieltä, että noin 8.
Mutta se kuitenkin painotti sitä, että ei mua välttämättä saa laitettua mihinkään kategoriaan, kun diagnostiset kriteerit on mitä on, sanoi että 20 vuoden päästä voi olla toisenlaiset kriteerit, mutta näillä mennään nyt.
En tiedä olenko tyytyväinen vai masentunut. Riippunee seuraavasta tapaamisesta, jossa kaikki nämä testitulokset ja haastattelut ym. kootaan yhteen ja mietitään diagnoosia. Syyskuuta odotellessa…
torstai 20. elokuuta 2009
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Lomastressiä
Kerrakin Taysissa ollaan nopeita ja pääsin jo käymään nk. Scideissä, eli psykiatrisissa haastatteluissa. Minulta kyseltiin kaikkea persoonallisuuteen ym. liittyvää (kuten kuuletko ääniä joita muut eivät kuule, hih). Parin viikon päästä sitten vielä psykologiset testit, pääsen varmaan tulkitsemaan mustetahroja. Jos sitten vihdoin ja viimein palattaisiin siihen adhd:n tutkimiseen mitä varten sinne menin. Tai sit toteavat mun olevan muuten vain päästäni vialla. Kauheeta muuten jos kävisikin niin. "Joo, sulla on skitsofrenia, suljetulle."
Mutta nyt ei stressata sitä, nyt on nimittäin LOMA! Uskomatonta, olen ollut niin kauan samassa työpaikassa, että mulla on loma. Aika hieno tunne. Tosin hirvee lomastressi kun tuntuu että päivät valuu hukkaan kun ei ole mitään tekemistä. Välillä tuntuu, että ihan sama olisi olla töissä, en mä sielläkään muuta nyt kesän aikana ole tehnyt kun roikkunut netissä ja hoitanut muutaman pakollisen homman silloin tällöin.
Ei mulla ole mikään tarve olla edes mitenkään superaktiivinen, haluan vain tuntea kesän. Haluan käydä rannalla, jätskillä, uittamassa koiria, pelaamassa minigolfia, juoruta terassilla kavereiden kanssa, ottaa aurinkoa ja lukea hömppälehtiä, ratkoa ristikoita sadepäivinä, grillata. Ääh, miksi aika valuu hukkaan? Miksi minä en saa mitään aikaiseksi? Miksi sääkin on niin tappavan tylsä, ettei edes ulkona viitsi olla? Miksi minä teen aina kaikesta näin vaikeaa?
Mutta nyt ei stressata sitä, nyt on nimittäin LOMA! Uskomatonta, olen ollut niin kauan samassa työpaikassa, että mulla on loma. Aika hieno tunne. Tosin hirvee lomastressi kun tuntuu että päivät valuu hukkaan kun ei ole mitään tekemistä. Välillä tuntuu, että ihan sama olisi olla töissä, en mä sielläkään muuta nyt kesän aikana ole tehnyt kun roikkunut netissä ja hoitanut muutaman pakollisen homman silloin tällöin.
Ei mulla ole mikään tarve olla edes mitenkään superaktiivinen, haluan vain tuntea kesän. Haluan käydä rannalla, jätskillä, uittamassa koiria, pelaamassa minigolfia, juoruta terassilla kavereiden kanssa, ottaa aurinkoa ja lukea hömppälehtiä, ratkoa ristikoita sadepäivinä, grillata. Ääh, miksi aika valuu hukkaan? Miksi minä en saa mitään aikaiseksi? Miksi sääkin on niin tappavan tylsä, ettei edes ulkona viitsi olla? Miksi minä teen aina kaikesta näin vaikeaa?
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
Diagnoosia odotellessa..
Kävin tänään erikoislääkärin ja psykologin haastattelussa. Otin pyynnöstä mieheni mukaan ja aikaa oli varattu 2 tuntia. Oletin (tyhmä minä), että minut olisi haastateltu perinpohjin ja päätetty sitten pääsenkö neurologisiin tutkimuksiin. Ja paskan marjat. Samat pintapuoliset kysymykset ne kysyivät mihin olen vastannut jo lääkärille, neurologille, psykologille ja psykiatrille. Pikkuisen turhauttaa, kun samat asiat selittää aina eri ihmiselle ja mikään ei etene mihinkään. Eikä se käynti edes kestänyt kuin 45 minuuttia, joten voitte kuvitella miten paljon ne saivat minusta irti siinä ajassa.
Turhauttavaa on myös se, että kukaan ei tunnu uskovan että kyseessä on adhd, tuntuu että kaikki kysymykset kysytään vain siksi, että voitaisiin todistaa että mulla on jotain ihan muuta. Takerutaan ihmeellisiin asioihin ja aletaan vänkämään, että ihan hyvin mulla voi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vaikka tiedän ettei ole, olen psykiatrilla tehnyt testejä ja itsekin lukenut netistä asiasta ja mikään ei viittaa siihen. Mutta pääasia taitaa olla keksiä joku muu selitys mun tilanteelle, kun adhd, vaikka siinä kaikki loksahtaisikin kohdilleen.
Mulle tehdään nyt sitten kunnon psykiatriset tutkimukset. Käyn pari kertaa haastattelussa, jossa käydään läpi koko mun elämä ja sitten menen puolipäivää kestäviin psykologisiin testeihin. Ja sitten katsotaan taas eteenpäin. En vaan ymmärrä miksei ne voi laittaa mua suoraan neurologisiin tutkimuksiin ja sen jälkeen noihin muihin, jos tarvetta. Ai niin, koska eihän mulla voi olla adhd:ta..
Turhauttavaa on myös se, että kukaan ei tunnu uskovan että kyseessä on adhd, tuntuu että kaikki kysymykset kysytään vain siksi, että voitaisiin todistaa että mulla on jotain ihan muuta. Takerutaan ihmeellisiin asioihin ja aletaan vänkämään, että ihan hyvin mulla voi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vaikka tiedän ettei ole, olen psykiatrilla tehnyt testejä ja itsekin lukenut netistä asiasta ja mikään ei viittaa siihen. Mutta pääasia taitaa olla keksiä joku muu selitys mun tilanteelle, kun adhd, vaikka siinä kaikki loksahtaisikin kohdilleen.
Mulle tehdään nyt sitten kunnon psykiatriset tutkimukset. Käyn pari kertaa haastattelussa, jossa käydään läpi koko mun elämä ja sitten menen puolipäivää kestäviin psykologisiin testeihin. Ja sitten katsotaan taas eteenpäin. En vaan ymmärrä miksei ne voi laittaa mua suoraan neurologisiin tutkimuksiin ja sen jälkeen noihin muihin, jos tarvetta. Ai niin, koska eihän mulla voi olla adhd:ta..
torstai 2. heinäkuuta 2009
Pennuntuoksua ja tehokkuutta
Nyt minä kyllä hehkutan vähän. Meille muutti sunnuntaina koiranpentu, pikkuinen Mörkö. Joo joo, piti ottaa pentu vasta lomalla, mutta enhän minä sille mitään mahda, jos hän on luovutusiässä jo nyt. Hyvin meillä on silti mennyt, vaikka jouduinkin jättämään kakaran heti työpäivän ajaksi yksin.
Pentu tekee kyllä minulle hyvää ja nimenomaan vaikuttaa add-oireisiin. Huomasin saman jo edellisen koiran kanssa. Normaalisti töiden jälkeen ulkoilutan koirat ja sitten lösähdän sohvalle, istun koneella, enkä jaksa tehdä yhtään mitään. Yleensä mies laittaa ruuankin, koska minä en vain saa itseäni pakotettua niin tylsään toimintaan, vaikka kuinka haluaisin olla pirteä ja energinen ja tehdä kaikkia tappavan tylsiä hommia intopiukeena.
Nyt kuitenkin pennun kanssa pitää olla jatkuvasti skarppina, se on kuin pieni lapsi, kokoajan saa olla katsomassa ettei tee pahojaan ja viihdyttää sitä ja ravata sen kanssa ulkona tunnin välein. Ja kun elämä on hektistä, saan paljon enemmän aikaiseksi. Kun tulen pissattamasta sitä, laitan sille ruuan valmiiksi, samalla tulee siivottua keittiö ja heitettyä pyykit koneeseen.
En oikein ymmärrä mistä se energia tulee. Samalla tavalla kävi, kun toimin vielä eräässä yhdistyksessä ja tuli kauheita kriisipaniikki tilanteita mitä piti setviä ja järjestää. Hoidin ne kunnialla ja täysin skarppina läpi ja siinä sivussa imuroin kämpän, pesin vessan ja siivosin hiirten terran, eikä edes tehnyt pahaa. Ja sitten kyllästyin, kun kaikki muut olivat niin ärsyttävän hitaita ja tehottomia ja mun piti jatkuvasti hidastaa tahtia, kun kaikkia asioita piti vatvoa niin kauan, vaikka itse olin keksinyt täydellisen ratkaisun aikaa päivää sitten. Turhauttavaa.
Niin, ja iltaisin nukahdan melkein heti. En pyöri tuntia sängyssä ja heiluttele jalkoja. Mies inhoaa tätä tapaa yli kaiken ja huomauttaa siitä minulle noin sata kertaa illassa. Mutta kun en mä huomaa itse, että aloitan aina uudestaan sen heilumisen muutaman sekunnin päästä.
Pitääkö minun järjestää elämäni uusiksi niin, että aina on hullu kiire, kriisi ja paniikki päällä. Silloin minä olen niin kuin muut. Paitsi tehokkaampi.
Pentu tekee kyllä minulle hyvää ja nimenomaan vaikuttaa add-oireisiin. Huomasin saman jo edellisen koiran kanssa. Normaalisti töiden jälkeen ulkoilutan koirat ja sitten lösähdän sohvalle, istun koneella, enkä jaksa tehdä yhtään mitään. Yleensä mies laittaa ruuankin, koska minä en vain saa itseäni pakotettua niin tylsään toimintaan, vaikka kuinka haluaisin olla pirteä ja energinen ja tehdä kaikkia tappavan tylsiä hommia intopiukeena.
Nyt kuitenkin pennun kanssa pitää olla jatkuvasti skarppina, se on kuin pieni lapsi, kokoajan saa olla katsomassa ettei tee pahojaan ja viihdyttää sitä ja ravata sen kanssa ulkona tunnin välein. Ja kun elämä on hektistä, saan paljon enemmän aikaiseksi. Kun tulen pissattamasta sitä, laitan sille ruuan valmiiksi, samalla tulee siivottua keittiö ja heitettyä pyykit koneeseen.
En oikein ymmärrä mistä se energia tulee. Samalla tavalla kävi, kun toimin vielä eräässä yhdistyksessä ja tuli kauheita kriisipaniikki tilanteita mitä piti setviä ja järjestää. Hoidin ne kunnialla ja täysin skarppina läpi ja siinä sivussa imuroin kämpän, pesin vessan ja siivosin hiirten terran, eikä edes tehnyt pahaa. Ja sitten kyllästyin, kun kaikki muut olivat niin ärsyttävän hitaita ja tehottomia ja mun piti jatkuvasti hidastaa tahtia, kun kaikkia asioita piti vatvoa niin kauan, vaikka itse olin keksinyt täydellisen ratkaisun aikaa päivää sitten. Turhauttavaa.
Niin, ja iltaisin nukahdan melkein heti. En pyöri tuntia sängyssä ja heiluttele jalkoja. Mies inhoaa tätä tapaa yli kaiken ja huomauttaa siitä minulle noin sata kertaa illassa. Mutta kun en mä huomaa itse, että aloitan aina uudestaan sen heilumisen muutaman sekunnin päästä.
Pitääkö minun järjestää elämäni uusiksi niin, että aina on hullu kiire, kriisi ja paniikki päällä. Silloin minä olen niin kuin muut. Paitsi tehokkaampi.
torstai 25. kesäkuuta 2009
Juuttumisia
Välillä ärsyttää juuttuminen. (Tuo sana muuten näyttää hölmöltä kirjoittaessa.) Juutun hyviin ja huonoihin juttuihin. Hyviin lasken innostumiset asioista ja huonoihin negatiiviset tunteet.
Tällä hetkellä olen juuttunut koiranpentujen myynti-ilmoituksiin. En kykene edes työntekoon, kun on pakko päivittää eri myyntipalstoja. Nentti (=normaali ihminen) varmaan kävisi nuo sivustot läpi kerran tai kaksi päivässä, minä käyn ne läpi kymmeniä kertoja päivässä. Rasittavaa, mutta minkäs teet. Eilen mietin, että mitenköhän sitä selviää taas elämästä kun se pentu on varattu, mitä minä sitten teen?? Mieskin meinasi hermostua kun oli vasta harkitsemassa koiranpennun ottoa, niin meinasi jo kieltää koko jutun "kun sä oot nyt jo tuommoinen!".
Edellinen juuttuminen koski talon ostoa, puolisen vuotta katselin ok-taloja useita kertoja päivässä, kunnes helmikuussa se oma talo löytyi. Sitä ennen taisin jumittaa AD/HD-asioissa, silloin kun tajusin, että tämä minua vaivaa ja piti selvittää siitä ihan kaikki.
Mutta kai minä tarvitsen tätä. Aina pitää olla joku projekti, jotain mitä odottaa, jotain mistä innostua. Harmi vain, ettei se ikinä pysy kohtuuden rajoissa. Mutta eipä taida käsite kohtuus olla addille olemassakaan.
Tällä hetkellä olen juuttunut koiranpentujen myynti-ilmoituksiin. En kykene edes työntekoon, kun on pakko päivittää eri myyntipalstoja. Nentti (=normaali ihminen) varmaan kävisi nuo sivustot läpi kerran tai kaksi päivässä, minä käyn ne läpi kymmeniä kertoja päivässä. Rasittavaa, mutta minkäs teet. Eilen mietin, että mitenköhän sitä selviää taas elämästä kun se pentu on varattu, mitä minä sitten teen?? Mieskin meinasi hermostua kun oli vasta harkitsemassa koiranpennun ottoa, niin meinasi jo kieltää koko jutun "kun sä oot nyt jo tuommoinen!".
Edellinen juuttuminen koski talon ostoa, puolisen vuotta katselin ok-taloja useita kertoja päivässä, kunnes helmikuussa se oma talo löytyi. Sitä ennen taisin jumittaa AD/HD-asioissa, silloin kun tajusin, että tämä minua vaivaa ja piti selvittää siitä ihan kaikki.
Mutta kai minä tarvitsen tätä. Aina pitää olla joku projekti, jotain mitä odottaa, jotain mistä innostua. Harmi vain, ettei se ikinä pysy kohtuuden rajoissa. Mutta eipä taida käsite kohtuus olla addille olemassakaan.
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Vauvauutisia
Meille tulee hauvavauva!
Mies antoi luvan. Sillä edellytyksellä, että possut unohdetaan vähäksi aikaa. Lupasin siirtää niiden kinuamisen ensi kesään.
Nyt etsin sopivaa pentua. Enpä ole pariin päivään muuta tehnytkään, kuin selaillut eri nettissivustoja. Sekarotuinen se tulee olemaan, luultavasti uros. Siitä pitäisi tulla aikuisena suurikokoinen, mielellään pörröinen nallekarhu. Metsästysrotuja ei saisi olla, joka hieman tietysti rajoittaa, sillä niitä näissä suomalaisissa sekoituksissa yleensä on. Luovutus olisi kauhen kiva olla heinäkuun puolessa välissä, kun mulla alkaa loma, mutta sille nyt ei sitten mahda mitään, jos The Pentu luovutetaan ennen tai jälkeen sen, sitten täytyy vaan sumplia vähän tuota yksinoloa.. Jos sitä vaikka jäisi äitiyslomalle. :D
Hih, mun ystävä jota näen nykyisin enää n. 2 kertaa vuodessa soitti ja kysyi siinä samalla missä olen nykyään töissä. Oli ihan hämmästynyt, kun kerroin olevani edelleen samassa paikassa kuin missä viimeksi olin kun nähtiin. Olen kyllä melkoisen ylpeä itsestäni 7.7. tulee vuosi täyteen täällä. Keväällä oli paha kriisi ja meinasin lopettaa, mutta työterveys pakotti takaisin. Jos sitä sitten loman jälkeen kattelis jotain uutta.. ;)
Mies antoi luvan. Sillä edellytyksellä, että possut unohdetaan vähäksi aikaa. Lupasin siirtää niiden kinuamisen ensi kesään.
Nyt etsin sopivaa pentua. Enpä ole pariin päivään muuta tehnytkään, kuin selaillut eri nettissivustoja. Sekarotuinen se tulee olemaan, luultavasti uros. Siitä pitäisi tulla aikuisena suurikokoinen, mielellään pörröinen nallekarhu. Metsästysrotuja ei saisi olla, joka hieman tietysti rajoittaa, sillä niitä näissä suomalaisissa sekoituksissa yleensä on. Luovutus olisi kauhen kiva olla heinäkuun puolessa välissä, kun mulla alkaa loma, mutta sille nyt ei sitten mahda mitään, jos The Pentu luovutetaan ennen tai jälkeen sen, sitten täytyy vaan sumplia vähän tuota yksinoloa.. Jos sitä vaikka jäisi äitiyslomalle. :D
Hih, mun ystävä jota näen nykyisin enää n. 2 kertaa vuodessa soitti ja kysyi siinä samalla missä olen nykyään töissä. Oli ihan hämmästynyt, kun kerroin olevani edelleen samassa paikassa kuin missä viimeksi olin kun nähtiin. Olen kyllä melkoisen ylpeä itsestäni 7.7. tulee vuosi täyteen täällä. Keväällä oli paha kriisi ja meinasin lopettaa, mutta työterveys pakotti takaisin. Jos sitä sitten loman jälkeen kattelis jotain uutta.. ;)
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Täydellisyys
Haluaisin olla täydellinen. Sellainen omasta mielestäni täydellinen. Haluaisin toimia ja hoitaa asiat kuten olen päättänyt ne tehdä. En haluaisi aina huomata kuinka kaikki jäi taas kesken. Tai kuinka asiat on taas hoitamatta vaikka olen satoja kertoja päättänyt tehdä asialle jotain.
Olen niin väsynyt siihen, että en saa pidettyä kiinni edes itselleni antamistani lupauksista. Mikä siinä on niin vaikeaa? Miksi aina alkaa lipsumaan ja lopulta palaa takaisin siihen mistä lähdettiin? Miksi edes aloittaa, vain huomatakseen ettei taaskaan onnistunut?
Nyt minä muutun. Nyt minä teen. Tällä kertaa olen ihan tosissani. Tällä kertaa minä onnistun. Tuleekohan se kerta joskus vai sinnittelenkö minä turhaan? Onko kaikki yritykseni tuhoontuomittuja? Koska saa luovuttaa?
Olen niin väsynyt siihen, että en saa pidettyä kiinni edes itselleni antamistani lupauksista. Mikä siinä on niin vaikeaa? Miksi aina alkaa lipsumaan ja lopulta palaa takaisin siihen mistä lähdettiin? Miksi edes aloittaa, vain huomatakseen ettei taaskaan onnistunut?
Nyt minä muutun. Nyt minä teen. Tällä kertaa olen ihan tosissani. Tällä kertaa minä onnistun. Tuleekohan se kerta joskus vai sinnittelenkö minä turhaan? Onko kaikki yritykseni tuhoontuomittuja? Koska saa luovuttaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
